Miksi SDP?
Kikkelis kokkelis – olen ehdolla. Mutta miksi SDP?
Kuten usein politiikassa, kyse on pohjimmiltaan vastaliikkeestä. Orpo-Purra-hallitus on osoittanut, kuinka paljon sitä todella kiinnostaa Suomen velkaantumisen taittaminen, kun vaakakupissa on omien etujen ajaminen. Edelleen koko oikeistoblokki rummuttaa sanomaansa velkaantumisen lopettamisesta samalla, kun Suomen velkaantuminen ja työttömyys kasvavat rivakammin, kun vielä koskaan aikaisemmin tai missään muualla.
Vielä vinkkinä, että tämä ei johdu suhdanteista tai edellisestä hallituksesta, vaan politiikasta, jonka asiantuntijat jo ennalta totesivat heikentävän Suomen työllisyyttä ja ostovoimaa. Orpon hallitus ottaa 1,5 miljardia sote-alueilta, laittaa puoli miljardia omille terveysyrityksille ja huutaa kovaan ääneen terveydenhuollon onnistuneesta tukemisesta samaan aikaan, kun Perussuomalaiset pyrkivät taittamaan syöksylaskuaan tofuilla ja Afrikan tähdillä.
Mutta koska ei olla Amerikassa, tämä rajaa vasta noin puolet vaihtoehdoista (…mikä reiluuden nimissä olisi puolet vaihtoehdoista myös Amerikassa.)
Pitkälti kyse on arvoista ja tavoitteista. SDP edustaa moderneja arvoja, jotka ovat linjassa esimerkiksi suomalaisen peruskoulun opetussuunnitelman kanssa. Yhdenvertaisuuden, vapauden, solidaarisuuden, kestäväkehityksen ja sosiaalisen tasa-arvon tulisi olla itsestäänselvyyksiä, mutta kuten isomaailma osoittaa, näiden arvojen puolesta pitää taistella.
Toisaalta koen, että SDP erottuu edukseen vasemmistoblokista sillä, että se on ratkaisukeskeinen. Historian merkittävimmät hallitukset on tehty yhteistyössä SDP:n kanssa. Olen itse politiikassa, jotta asiat todella muuttuvat. Arvoilla ei ole väliä, jos niiden pohjalta ei voida neuvotella muiden päättäjien kanssa. Itseasiassa koen, että päättäjä on äänestäjille sen velkaa, että tämä ei vastustuksen edessä ala levittelemään käsiään kameroille, vaan ryhtyy neuvottelemaan yhteistä ratkaisua - todella ajamaan loppuun asti äänestäjän ja koko Suomen etua.
Pohjimmiltaan politiikka on yhteistyötä. Myös ja erityisesti yli puoluerajojen.
Ajattelen itse, että yhteiskunnassa olemalla pienimmän puolella olet kaikkien puolella. Kuntien tärkein tehtävä on mahdollistaa kaikkien sen asukkaiden toimeentulo, jotta kaikki pääsevät tekemään työtä ja kuluttamaan. Tämä ei toteudu verotus- ja leikkauspolitikalla, joka kohdistetaan nykyään jo melko lailla rehvakkaasti ja kovaan ääneen vähävaraisiin.
Valitsin SDP:n, koska sen arvot ja tavoitteet ovat linjassa omieni kanssa ja koska sillä on realistiset mahdollisuudet ja pyrkimykset parantaa suomalaista yhteiskuntaa kaikille näiden arvojen pohjalta.

Jimi Rytkönen, seminaarinmäeltä arvoja päätöksentekoon
Kommentit
Lähetä kommentti