Ei demokratiasta, vaan naapurikateudesta (tapaus convoy)
29.9.2021 Elokapina-liike katkaisi Mannerheimintien muutamaksi tunniksi. Tätä seurasi joukko ulkomailta omaksuttuja Elokapinan sisarjärjestöjen tempauksia, joilla pyrittiin tuomaan ilmastonmuutos kollektiiviseen tietoisuuteen. Esimerkiksi Iso-Britanniassa tuomittiin paikalliset kapinalliset, jotka katkoivat valtateitä. Sen sijaan limusiinin parkkeeraaminen yksityiskoneen eteen sai kiitosta, sillä se oli ”sopivasti ja tarkoituksenmukaisesti laitonta”. Mainittakoon vielä, että Elokapinan kansalaistottelemattomuuden muodot olivat juuri jälkimmäisiä.
Atlantin vastarannikolta omaksutun kahtiajaon seurauksena tämä sai vastaliikkeen raivonpartaalle. Siis sen vastaliikkeen, jonka makuun Suomessa on turhan paljon ulkomaalaisia ja turhan vähän bensaa. Kuten arvot, asenteet ja identiteetti myös metodit omaksuttiin maailmalta – tosin Elokapinan tapauksessa omaksuttiin ehkä ennemmin tavoitteet kuin maneerit ja estetiikka.
Viittaan siis Convoy-mielenosoituksiin. Liikkeeseen, joka helmikuun alussa rantautui Suomeen vaatimaan, että ravintolan sisäänkäynnillä ei pitäisi pyytää käyttämään maskia ja rokotteen vaatiminen Espanjan lennolla on paitsi laitonta myös moraalitonta. Suhteessa ilmastonmuutokseen panokset ovat toki pienemmät, mutta voisiko tässä silti olla jotain? Molemmat ovat poliittista liikehdintää, jotka perustuvat vastapuolen demonisoinnille ja onhan rajoituksille kohdistuneista kulttuurialan mielenosoituksistakin vasta pari päivää.
Kysymys kuuluukin: näkeekö keskiverto Convoy-mielenosoittaja maskin käyttämisen, rokotemarkkinoinnin tai koronarajoitukset verrannollisena ongelmana ilmastonmuutoksen kanssa vai onko kyse suomalaisesta kansantaudista, jossa suurin häpeä on, että naapuri saa tehdä jotain siistiä vieläpä suhteellisen edullisilla seuraamuksilla? Onko todella kyse rajoitusten hellittämisen vaatimisesta, joita paraikaa kevennetään muutenkin, vai siitä vastenmielisestä ajatuksesta, että sivarin käynyt kauramaitoa litkivä kukkahattuvetelä on rikkonut lakia ja siitä vielä kehutaan. Onko sittenkin kyse siitä, että isänmaanpuolustajat eivät puolustaneet Elokapinan aikaan lain pyhyyttä, vaan olivat katkeria siitä, että naapurin nössö Ned Flanders sai Hollywoodista opitulla rehvakkuudella rikkoa lakia aatteensa puolesta?
Convoy-kaarti (en keksi parempaa ilmaisua, tekisi mieli sanoa oikeisto, mutta ollaan kuitenkin myös aika kaukana Suomen perinteisistä oikeistopuoleista) vihasi Elokapinaa. Minä en vihaa Suomen Convoy-liikettä, minä säälin sitä. On säälittävää, jos jonkun säälittävä arki menee pilalle siitä, että kaupan edessä kyltti pyytää käyttämään maskia ja perjantaina baarin ovella kysytään koronapassia. Vielä säälittävämpää on, jos liikettä todella yhdistää jaettu kateus.
Me vaadimme muutosta – no mikä vittu se muutos sitten on? Tämänhetkisellä trendillä uskallan sanoa, että ei ehditä vuoden lyhyintä kuukautta loppuun ennen kuin rajoituksia taas höllennetään. Sen sijaan ilmastonmuutos ei ole menossa minnekään, siksi elokapinalliset eivät ole menossa minnekään, eikä siksi Convoy-liike ole menossa minnekään.
Kommentit
Lähetä kommentti